"Ne turhat harmaat päivät, koruompeleita, kävelyretkiä, teekutsuja sukulaisten luona. Kaikki ne päivät minä odotin, uneksin. Saapuisi ilta ja hämärä ja paperilyhtyjä sytytettäisiin puutarhaan. Uinuva kartanonsali heräisi loistoonsa ja me tytöt olimme kuolla jännityksestä odottaessamme, milloin saamme astua sisään. Paljetteja ja jalokivikoruja ja helmoja pyörimässä yli lattian kun he tanssivat. Yhden illan kaikki olisi taikaa ja kimallusta ja kaunista. Sinä iltana ollaan aina kohteliaita ja hymyillään ja toivotaan, että isäntäväki on kutsunut paikalle uusia ihmisiä. Kuten viimeksi. Ja sisko, sisko minä tiedän sinun salaisuutesi. Luuletko etten huomannut kuinka katsoit häntä? Hänet on kutsuttu jälleen, mutten aio kertoa sitä sinulle, kuin ehkä sillä hetkellä kun astumme ovesta…"

- Lizbeth Destain 17 v, ote päiväkirjasta