Olen Miisa-tyttö. Rakastan kaikkea mitä voi rakastaa.
Synnyin tänne Suomeen lähes 16 vuotta sitten, 8.8.1989. Luokkalaisteni onneksi asuin ensimmäiset 9 vuotta Vantaalla, vasta 10-vuotiaana muutin tänne Lahden suunnalle, vaaleanpunaiseen unelmaan ärsyttämään lähes kokopäiväisesti ihastuttavia luokkalaisiani :) Nykyään asun keskellä ei mitään, korvessa, jumalan selän takana Tennilässä.
Suunnitelmissa on kyllä muutto Helsinkiin opiskelemaan kuvataide lukioon. Kaikki kyllä tietenkin riippuu, pääsenkö ja päästetäänkö minut. Toisin sanoen ihan yhtä mahdollista on, että vielä ensi vuonna minut Lahdesta löytää.
Intohimoni on tällä hetkellä vaatteiden suunnittelu ja valokuvaaminen. Harrastuksiin kuuluu viulunsoitto, kuvataidekoulu ja tanssimassa käyn mahdollisimman usein, mieluiten trancea. Ilman musiikkia ei voisi elää, eikä ilman koruja, kesää, jäätelöä, suklaata ja karkkia. Huonolla päällä en ole ikinä ja nauran lähes aina – mikä ei kylläkään ole välttämättä aina hyvä asia.
Tulevaisuudessa minut tietenkin näkee oman vaatemerkkini muotinäytöksissä Calvin Kleinin rinnalla :) Eikä ainakaan Suomesta.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()