Dodih.

Olen 15-vuotias tyttönen, joka tottelee useimmiten nimeä Miina. Tai ei välttämättä tottele, mutta sillä nimellä mua kutsutaan. Elämäni alkoi syntymästä (<- Luonnollisesti) Päijät-hämeen keskussairaalassa, 4.10.1989 noin kello varttia yli kaheksan aamulla. Syntymäpaikakseni on kuitenkin merkitty Nastola, koska se oli vanhempieni sen hetkinen asuinpaikka. Asustelin Nastolassa lähes 4 ensimmäistä ikävuottani, kunnes vanhempani tekivät päätöksen, että nyt muutetaankin lahteen.

Täällä Lahdessa menin englanninkieliseen leikkikouluun (English ginder garten, tai joku sellainen). Taisin mä steiner-tarhassakin olla, ehkä pari kuukautta.

Sinä syksynä kun täytin 7, minut tupattiin steinerkouluun. Siitä alkoi tähän asti 9 vuotta kestänyt taipaleeni steinerin opissa. Luokkatovereita on tullut ja mennyt, ja kohta menen minäkin, sillä ensi syksynä (eli siis nyt puhun syksystä 2005) menen lyseon lukioon. Siis tietenkin sillä ehdolla, että minut sinne hyväksytään. Kuitenkin steinerissa on ollut tosi huBaa, tää o iha siisti mesta. On luultavaa (ja toivottavaa!) että tuleva asuinkaupunkini on Tampere. Ja se siitä sitte... *heha*

Sitten voisin ehkä kertoa vähän itsestäni noin muuten.

Olen alle 160-senttinen tyttö jolla on ruskeat hiukset ja vihreät silmät. Musiikkimaku on laidasta laitaan, riippuu fiiliksistä. Harrastukset on teatteri ja tanssi. Iso ja tärkeä osa elämääni ovat myös kaverit ja ystävät rakkaat. Perheeseen kuuluu mun lisäksi äiti, isä ja kissa. Mulla on myös veli- ja siskopuolet, mutta ne on molemmat muuttaneet pois kotoota, koska ovat niin vanhuksia…

…Tein muuten pienimuotoisen gallupin tässä atk-luokassa (2 ihmistä vastasi) siitä millainen luonteeni on. Toinen sanoi että hullu, ja toinen ryki kummallisesti ja sanoi "ja ei siitä sitten sen enempää"

Tää oon siis mä, Miina Ida Aallotar Siitonen.

Eiköhän tää nyt riitä, kiitos ja kumarrus, jos jaksoit lukea tänne asti (: