| Heipsan! Saavuit nyt siis alasivulleni. Olen Sini ja ikää tällä hetkellä 18 vuotta (2000). Lahden steinerkouluun eksyin muutama vuosi sitten. Lappeenrannan steinerkoulussa vietin elämäni ensimmäiset 9 kouluvuotta jonka jälkeen muutin tänne Lahteen. Perheeni asuu Lappeenrannassa ja viikonloppuisin matkustan kotipuoleen. Harrastuksiani on poikkihuilun soittaminen, ratsastaminen ja kirjat monin eri tavoin. Heppahullu olen ollut koko ikäni ja vielä joskus tulevaisuudessa ostan oman hevosen. Tällä hetkellä olen erittäin kiinnostunut islanninhevosista ja vaellusratsastuksesta. Haaveenani on päästä Islantiin ratsastamaan. Jos luonteestani jotain sanotaan niin vaikka että olen melko rauhallinen mutta viikonloppuisin saatan villiintyä. Joskus innostun myös kiusaamaan kavereita ja tekemään kaikenlaista jäynää : ) Kurkota vaikka kuuta taivaalta. Vaikka et sitä saisikaan, voit silti saada tähtiä. - Les Brown |
|