|
Terwehdys Teille Lukija!
Olet juuri klikannut minun alasivulleni.
Nimeni on Maisa Laine, ikää on 18 vuotta (2000). Harrastuksiini tällä hetkellä kuuluupi musiikki monella tavalla. Pianoa olen soittanut monen monta vuotta, laulanutkin kuorossa nyt pari vuotta ja musiikkia kuuntelen kun ehdin. Harrastushistoriaani kuuluu myös liikunta, tällä hetkellä menossa on aerobic-kausi. Silloin kun minulle on aikaa ja innostusta luen. Kuvataiteen harjoittaminen vapaaehtoisesti kuuluu myös vapaa-aikaani.
Kun luonteesta kuitenkin on sanottava sananen, niin mainittakon että olen iloinen, nauravainen, aina positiivisella päällä, siis minua harvoin tapaa myrtsinä.
Itse olen ollut Steiner yhteisössä jo esikolulusta asti, osan luokalaisistani olen tuntenut pian kolmetoista vuotta. Ensimmäisillä luokilla meitä oli riesaksi asti siis reippaasti päälle kolmekymmentä oppilasta, joista on vuosien myötä jäänyt perusporukka jäljelle, n. 20 henkeä.
Että sellaista... =)
|


|