Salut! Minun nimeni on Eva Maria Halme ja olen syntynyt Pohjois-Hämeessä 15.9.1985. Suku isän puolelta alkaa ruotsalaisesta sotilaasta Per Nilsson Vängbergista (s. 1699), joka muutti Suomeen 1700-luvun alkupuolella. Äidin sukujuuret ovat isän puolelta Hämeessä (esi-isät torppareita), ja äidin puolelta Käkisalmesta, joka kuuluu nykyään Venäjälle. Lahteen päädyin Tampereelta, ja täällä olen vieläkin. (Asunut yli 4 vuotta.) Harrastuksiini kuuluu ranskan kielen opiskeleminen työväenopistossa, lukeminen (kun on aikaa), akvaarion hoitaminen, musiikin kuuntelu… tykkään vähän kaikenlaisesta musiikista. Jäätelö on herkkuani, lihaa en juurikaan syö. Rakastan matkustamista, ja haluaisin päästä Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan, Pohjois-Amerikkaan… oikeastaan joka maahan. Tulevaisuuden suunnitelmista ei ole vielä tietoa. Kunhan ensin saan ylioppilaslakin.