Elämystalli Aventuro

Tallilla on kahdeksan hevosta, joista suurin osa tuotu Islannista huhtikuussa 2001, ja ne ovat Riikka Orpanan omistuksessa.
Hevoset ovat kaikki erittäin kilttejä ja sympaattisia. Toiset ovat vähän laiskempia ja toiset hieman reippaampia, mutta kaikki sopivat erinomaisesti myös ensikertalaiselle.

Elämystalli Aventuro on islanninhevostalli Keiturissa. Tallilla asustaa kahdeksan islanninhevosen lisäksi pieni maatiaiskissa. Tallirakennus 75 vuotta vanha navetta tilalla, jonka omistaa Sylvia-koti. Tallissa hevoset eivät asu karsinoissa, vaan pihatossa. Näin hevoset saavat itse päättää, milloin ne ovat ulkona ja milloin sisällä. Pihatto on islanninhevoselle parempi vaihtoehto, sillä ne ovat yleensä aina ennemmin ulkona kuin sisällä.

Tilalla on mahdollista kokea ratsastuksen lisäksi myös muita elämyksiä; tilalla on esimerkiksi maasauna, tilan isännän taiteilemaa kaunista luonnontaidetta, kota ja navetan yliset, joissa voidaan ruokailla ratsastusretken jälkeen sekä paljon muuta.
Hevosten omistaja Riikka Þeyrin selässä

      
Tallirakennus talvella 2002                                                                   Tallin hevoset

Takaisin etusivulle