Typ3

Kun kupla alkoi 50-luvun lopulla tuntua vanhanaikaiselta yritti tehdas tehdä modernisoidun mallin. Siitä syntyi ns. Typ3, aluksi 1500, myöhemmin 1600 kuutioisena. Perusrakenne oli sama, mutta monia kuplan puutteita, kuten tavaratilaa, lämmitystä, ym oli yritetty korjata. Minun eräältä tuttavalta ostamani loistokuntoinen yksilö oli niin myöhäiseltä vuodelta kuin 1971 jolloin oli jo selvää, että VW:n olisi pärjätäkseen modernisoitava mallejaan rankalla kädellä. Mutta Typ3 Limousine edusti siis yhä perinteisiä ratkaisuja. Ilmajäähdytteinen moottori oli takana, mutta nyt se oli litistetty pannukakuksi jonka päällä oli vielä aina lämpimänä pysynyt tavaratila. Polttoaineen kulutus oli pitkälle toistakymmentä litraa, mutta kulku varsin ponnetonta pörinää. Hauskinta ehkä oli poikkeavan erikoinen ulkonäkö. Kaasuttumia oli kaksi ja niiden, jo vähän kuluneiden vivustojen säätäminen toiminaan yhdessä oli työlästä. Kun minulla kerran oli oikein selkeitä kaasutinongelmia vein auton merkkikorjaamolle jossa mekaanikko laittoi anturit kiinni ja tuijotti ihmeissään näyttöruutua. Lopulta hän tunnin ähellyksen jälkeen luopui ja sanoi ettei tästä enää tule kalua. Laskun osasivat kuitenkin kirjoittaa. Seuraavaksi käännyin vuosikymmeniä volkkareita huoltaneen vanhan kansan automonttöörin puoleen joka hetken koneen ääntä kuunneltuaan työnsi kätensä toisen kaasarin alle ja sanoi, "kiristetäänpä tuota sähköliitintä". Ja katso, kone heräsi kauniin tasaiseen käyntiin. Sisustus oli taysin ehjä ja kori suora ja ruosteeton, mutta moottori alkoi väsähtää ja erään ankaran pakkaspäivän "väkisin" käynnistäminen koitui sille lopulliseksi turmioksi. Onnistuin myymään hyväkuntoisen korin erinomaiseen hintaan eräälle harrastajalle jolla jo oli valmiiksi moottori perään laitettavaksi.