takaisin IBA-sivulle A map at the bottom of the page
SS2000 - 03
Edellisessä jutussa kerroin matkasta kohti etelää kesällä 2003 ja tämä tarina alkaa sieltä, tarkemmin sanottuna Gibraltarilta. Huima tavoite oli ajaa kolmessa päivässä tuolta kalliolta Euroopan etelälaidalla toiselle kalliolle Euroopan pohjoislaidalla, eli Nordkappiin. Lyhin mahdollinen reitti on pituudeltaan 5364 km, mutta koska se kulkee Madridin ja Pariisin kautta päätin valita toisen, mielestäni nopeamman. Reittini kulkisi moottoriteitä pitkin Espanjan itärannikkoa, Rhonen laaksoa Ranskassa, Saksaan Mulhousen läheltä ja siitä pohjoiseen ohi Frankfurtin ja Hampurin Putgardenin lautalle, Kööpenhaminasta siltaa pitkin Ruotsiin jota aina Tornionjoki-laaksoon Pajalaan ja lopulta Kautokeinon kautta Nordkappiin. Tälle reitille tulee pituutta noin 5500 km. Ajattelin, että 72 tuntia riittää tähän matkaan ihan hyvin kun moottoritietä on Gibraltarilta Uppsalaan ja siitä pohjoiseen mentäessä tiet ovat tyhjiä ja hyviä. Edellisen vuoden Baltic-ajon onnistumisen jälkeen suhtauduin suunnitteluun tällä kertaa ehkä hieman leväperäisesti ja en esimerkiksi varannut hotelleja valmiiksi. "Kyllä se siitä menee." Totuus kuitenkin osoittautui karuksi.
Ensimmäisen virheen tein jo ennen liikkeelle lähtöä. Olin tullut reitin etelä-, ja minun tapauksessani lähtöpisteeseen, varsin ripeävauhtisesti ja sitten pidin vain yhden lepopäivän. Ruoka, joka Gibraltarilla on muutoinkin peribrittiläisen surkeaa, ei maistunut ja päässä humisi valmiiksi jo ennen lähtöä. Mutta kun Kontioralliin oli tarkoitus ehtiä niin liikkeelle oli lähdettävä, väsynyt tai ei.
Lähtö tapahtui etelän pimeään ja lämpimään yöhön neljän aikaan aamulla 1.7.2003. Hotellin respa todisti lähdön ja lentokentän kiitoradan vieressä aivan rajan pinnassa on kaksikin huoltoasemaa auki koko yön. Moottoritielle on vain muutama kilometri ja sitä sitten riittää. Toiseen suuntaan mennessä on muuten huomattava etteivät espanjalaiset viitoita Gibraltaria motarilla ollenkaan. On nääs vanhoja vihoja tässä kohtaa Espanjan ja Britannian välillä. Malagan kohdalta kannattaa valita Granadan kautta kulkeva reitti sillä se on nelikaistainen koko ajan. Vuoristo-osuus aamuauringon noustessa oli koko kotimatkan parasta antia, tyhjä hyvä tie, komeat maisemat ja tunnelma vielä innokas. Lämpötilan noustessa muuttui ajaminen turruttavaksi junnaamiseksi. Matka kuitenkin taittui ja puolenpäivän jälkeen lähestyin Barcelonaa. Vilkaisu matkapuhelimeen huoltoasemalla johti tunnin taukoon. Puheluita oli jonossa ja asia selvisi heti ensimmäisestä numerosta. Esimies ilmoitti työtehtävien muuttuneen ja lomien palaneen. Lupasin tulla töihin muutaman päivän päästä kunhan nyt ensin ajan täältä Espanjasta Nordkappin kautta kotiin!
Ranskan puolella alkoi väsymys painaa omituisesti. Jälkiviisaana voi todeta syömisen unohtuneen siinä helteessä melko lailla kokonaan ja juominenkin oli varmaan liian vähäistä. Lyonin tasalla oli tuhat mailia jo tullut täyteen, mutta tarkoitus oli oikeastaan ajaa vielä parisataa kilometriä pidemmälle. Hotellikyltti tien varressa sai kuitenkin aikaiseksi äkkipäätöksen. Tuonne nukkumaan.
Hyvin nukuinkin ja pitkään, aivan liian pitkään. Ensimmäinen päivä oli jäänyt lyhyeksi, silti lähdin liikkeelle taas kello neljä. Olin siis aikataulusta jäljessä pari tuntia. Toinen päivä osoittautui raskaaksi. Ilma viileni ja sadetta tuli vähän väliä. Toinen toistaan rankempia kuuroja saksalaisella moottoriteillä kovassa liikenteessä. Luja vauhti ja heikko näkyvyys rasittavat normaalia paljon enemmän ja pysähdyksiä tuli liikaa. Jäin koko ajan lisää jälkeen ihanneajasta ja matkantekoon alkoi tulla hampaiden kiristelyn makua. Edessä olevat kilometrit tuntuivat jo valmiiksi pitkiltä. Henkinen varmuus ajon saattamisesta loppuun asti alkoi siis horjua jo tässä vaiheessa vaikka en sitä itse vielä tajunnutkaan. Pohjois-Saksassa tuli vettä kuin Esteristä ja aloin olla aika pyörryksissä. Pieni tauko Puttgardenin lautalla ja sininen taivas Tanskassa antoivat vielä toivoa, mutta ilo jäi lyhyeksi.
Siltojen jälkeen Ruotsin puolella pysähdyin oikein miettimään mitä tehdä. Ajatukset kulkivat tahmeasti enkä saanut hommaan oikein järkeä. Aikataulun mukaan piti pitää tauko pimeimmän yön aikaan jossakin lähellä Tukholmaa. Jos haluan ajaa sinne asti niin se menee aamupuolelle yötä. Jos pysähdyn nyt on matkaa jatkettava juuri kun yö on pimein. Päätin ajaa vielä muutaman sata kilometriä ja pysähtyä sitten. Todelliset vaikeudet alkoivat heti tämän jälkeen. Tasainen jatkuva sade ja pimenevä yö, autojen renkaista nouseva sumu ja hitaasti kangistava väsymys. Jönköpingin tienoilla kävin parissa hotellissa kysymässä huoneen hintaa kolmeksi tunniksi. Vettä valuvaa ja rähjäisen näköistä tyyppiä katsottiin varsin karsastaen ja hintatarjoukset olivat luokkaa yli 800 kruunua. Järkevä päätöksenteko alkoi tuntua mahdottomalta ja jatkoin vaan matkaa. Näkyvyys meni niin huonoksi, että ajoin rekkojen takavalojen mukaan. Asettauduin rekan taakse ja pidin kaksi himmeää punaista pistettä edessä yhtä kaukana toisistaan. Tien pinnan laadusta ei nähnyt mitään, tien sivuista ei nähnyt mitään. Kokonaiset hirvilaumat olisivat voineet juosta vaikka rinnalla ja rekan ja minun välistä enkä olisi huomannut mitään. Ehkä juoksivatkin, tiedä häntä. Ainakin päässä alkoi jo ilmestyä karvaisia sarvipäitä.
Noin sata km. ennen Tukholmaa pysähdyin suljetun huoltamon pihaan ja kävin kattolipan alle sateensuojaan torkkumaan. Asfaltin kovuus ei häirinnyt tässä "Iron Butt hotellissa", mutta pihassa kurvailevat autoilijat kylläkin. Ehkä tunnin päästä heräsin kunnolla kun vartiointiliikkeen miehet, valopää idiootit, tulivat kyselemään oliko kaikki ok. No ei tietenkään ollut, mutta en kai minä sitä nyt niille ruvennut kertomaan. Oli pimeää, satoi vettä, väsytti aivan tolkuttomasti, kello kävi ja matkaa oli edessä vielä lähes pari tuhatta kilometriä. Aamusarasteisessa Tukholmassa oli tiellä tilaa, mutta minä huomasin ajavani kolmesta kaistasta keskimmäistä kun reunakaistalla tuntui siltä, että tippuu tieltä. Pysähdyin ja koetin oikein ajatella tilannetta. Jäljellä oleva aika, n 22 tuntia olisi riittävä jäljellä olevaan matkaan ( alle 1800 km. ) jos kuljettaja olisi levännyt ja hyvässä iskussa. Minä en ollut levännyt. Voi, voi. Kahdeksatta kertaa olin ajamassa jotakin IBA-ajoa ja ensimmäisen kerran olin tilanteessa jossa jatkaminen ei enää houkutellut. Päätin pysähtyä. Näinhän me ollaan yhdistyksessä aina neuvottu. Ei pidä ottaa liikaa riskejä, jos homma ei luonnistu niin on parempi jättää ajo kesken. Silti päätös tuntui katkeralta. Sitten ajelin vielä yli sata kilometriä ennen kuin oma päätös meni kunnolla perille ja ihan oikeasti pysähdyin tien laitaan istumaan. Ei kiirettä enää, sadekin loppui sopivasti ja aamuaurinko lämmitti mukavasti. Kaksi vuorokautta Gibralttarilta tänne keskiseen Ruotsiin oli ollut pitkä matka, mutta Nordkapp sai jäädä odottamaan toista kertaa. SS2000 tuli kuitenkin täyteen.
Nukuin hotellissa vuorokauden ja ajelin sitten seuraavana päivänä Kontioralliin Leville. Taas jaksoi, eikä ollut edes niska kipeä. Tasan viikossa Rostockista Gibraltarille ja sieltä Lappiin. Ja sitten sunnuntaina kotiin. Tulihan siinä köröteltyä.
edellinen - previous story seuraava - next story