Tuhat mailia vuorokaudessa Piaggion kolmipyöräisellä
SS1000-07
Minulla on aina ollut jonkinlaista lukkarinrakkautta skoottereita kohtaan ja olen mielenkiinnolla seurannut niiden kehitystä. Keski- ja Etelä-Euroopassa skootterit ovat valtavan iso bisnes ja valmistajat kilpailevat asiakkaita vetävällä muotoilulla ja myös tekniikalla tosissaan. Piaggio on ollut skootterimaailman valtamerkkejä alusta, eli 1940-luvulta saakka. Omistaja taitaa nykyään olla monikansallinen sijoitusyhtiö ja pyöriä myydään ainakin Piaggion, Vespan ja Gileran nimillä. Kokoja ja malleja on runsaasti mistä valita. Tämän vuoden vetonauloja on kolmipyöräinen MP3. Onhan sitä nähty kolmipyöräisiä moottoripyöriä ja skoottereitakin ennenkin, mutta niissä on ollut kaksi pyörää takana eikä niitä ole kyennyt kallistamaan. ( epäonnista BSA Ariel 3:sta ja Honda Gyro moposkootteria lukuun ottamatta ) Nyt ovat italialaisinsinöörit pyrkineet rakentamaan skootterin, jota voisi ajaa normaalisti mutta jossa olisi kolmen pyörän suomat paremmat pito-ominaisuudet. Erikoinen ulkonäkö kiinnosti niin paljon, että päätin kysellä saisinko ajaa uutuudella testimielessä tuhatmailisen.
Maahantuojaliike Sumekon edustaja Kari Koivisto suhtautui esitykseeni heti myönteisesti ja lupasi esittelypyörän lainaksi kun lehdistö olisi ensin testaillut sitä. Hänellä ei ollut ( päinvastoin kuin joidenkin ”eksoottisempien” merkkien maahantuojilla ) mitään epäilystä edustamansa tuotteen kestävyydestä pitkässä yhtämittaisessa ajossa. Käytännössä sain sitten hakea MP3:sen Lahdessa sijaitsevasta Motomarinesta muutamaa tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa. Siellä pyörä odotti valmiiksi huollettuna ja pestynä, mutta moottoritoimittajat, nuo vastuuttomat tuholaiset, olivat saaneet siihen jo naarmuja eri puolille.
Lyhyen testilenkin jälkeen sovittelin penkille lisätyynyn, jotta sain polvikulmaa vähän suoremmaksi, teippasin tuulilasiin hieman jatkopalaa ja kiinnitin akunnapoihin Gerbingsin sähkövarusteiden virranoton, sillä arvasin alkukesän yöstä tulevan kylmän. Satulan alta löytyi suurikokoinen matkatavaratila, johon kaikki tarvitsemani tavarat ja vähän ylimääräistäkin mahtuivat kevyesti. Lahtelainen paikallisradio ”99” oli osoittanut kiinnostusta ajomatkaani kohtaan ja poikkesin vielä siellä lähtöhaastattelussa. Lupasin myös soitella matkalta kuulumisia. Sitä en tiedä selvisikö kuulijoille mistä oikeastaan on kyse, mutta jälkeenpäin on useampikin tullut kyselemään että ”mitenkäs se ajo oikein sujui”.
Edellisestä Iron Butt –ajosta olikin kulunut jo vuosi ja mieli poltteli tien päälle. Esa Kemppainen Motomarinesta todisti lähdön ja huoltoaseman kuittiin tuli aika 06.06.07 16.59. Kello käy, nyt menoksi. Jostakin ajatusvirheestä johtuen olin mennyt lähimmälle huoltoasemalle lähtötankkaukselle ja jouduin ensi työksi moniin liikennevaloihin ja ajamaan ruuhkassa kaupunkinopeuksia ennen kuin pääsin Kouvolan suuntaan johtavalle tielle. Ilma oli kaunis, fiilis hyvä ja pidinkin alussa reipasta tahtia eli vähän yli satasen vauhtia. Toinen tankkaus Simpeleellä ja kolmas Kontiolahdella. MP3 kulkee kiitettävän tasaisesti ja vakaasti, vaikkakin tehoalueensa ylärajoilla. Etupään rakenne on varsin mutkikas ja varmaan painava, mutta se täyttää kaikki ne lupaukset mitä MP3:n mainoksissa on annettu. Ajaessa ei mitenkään huomaa, ei edes kuoppaisella tiellä, että etupyöriä on kaksi. Mutta aivan ilmeisesti niistä johtuu erinomainen vakaus, loistavan varman tuntuinen sivuttaispito kaarteissa ja mahtavan tehokkaat mutta helposti hallittavat jarrut. Pitkän tien päällä on aikaa ajatella ja hahmottelen mielessäni ideaalia matkamoottoripyörää, jossa hyödynnettäisiin Piaggion kahden etupyörän tekniikkaa. Eikö MotoGuzzi kuulu jotenkin samaan konserniin? Miltähän Norge näyttäisi kahdella etupyörällä varustettuna.
Ilma viileni nopeasti ja Nurmeksessa oli jo aika kytkeä sähköt päälle vaateisiin. Gerbingsin takki, sormikkaat ja sukat pitivät olon lämpimänä, vaikka koko aamuyön MP3:n selkeään ja isokokoiseen mittaristoon kuuluva lämpömittari näytti lukemia 4C ja 7C välillä. Taas huomasin, kuinka ilmavirtaukset pyörivät skootterissa hyvin erilailla kuin moottoripyörässä, jossa jalkojen välissä on lämmin moottori. Suviyön hämärä hetki meni ohi Kuhmon - Lentiiran upeissa maisemissa. Soista nousi usvaa ja olin korpien läpi kulkevalla pienellä tiellä todella yksinäni. Iron Butt –ajo on parhaimmillaan silloin kun huoltoaseman sisäpuolella ei käy 12 tuntiin ja vastaantulevien autojen väli on monia kymmeniä kilometrejä. Raatteen tielle tullessa kultasi varhainen aamuaurinko kaatuneiden muistokiviä. Näissä syvissä metsissä käytiin aikanaan raju ja raaka taistelu jossa osaltaan taattiin Suomen itsenäisyyden säilyminen. Kiitokset Kainuun korpien hiljaisille pienviljelijöille ja tukkijätkille. Nyt ainoa minua kohdannut vaara oli hirvi, jonka huomasin hakkuuaukealla tien vieressä. Pysähdyin oikein katsomaan kuinka se rauhallisella askeleella juoksi tien poikki takaani.
Koska halusin, että jokainen ajamani kilometri tulisi mukaan ajoa tarkastettaessa, tankkasin Kuhmon jälkeen taas Ämmänsaaressa ja sitten Kuusamossa. Kuusamossa matkaa olikin jo tehty n. 850 km ja reitti kääntyisi kohti Oulua. Pidin pienen ruokailutauon, tarkistin öljyt ja huomasin samalla takarenkaan varsin kuluneeksi. En ollut lähtötohinassa tullut sitä tarkistaneeksi, enkä osaa sanoa paljonko se oli kulunut tällä matkalla, mutta laskin kuitenkin varmuuden vuoksi nopeutta alle sadan. Samassa yhteydessä huomasin ensimmäisen kerran, että MP3:ssa on myös normaali keskiseisontatuki. Siihen asti olin käyttänyt vain kätevää mahdollisuutta lukita etupään kallistumisominaisuus paikoilleen parkkeeratessa. Pienellä harjoittelulla sitä voisi varmaan käyttää liikennevaloissakin. Ouluntullissa olin seitsemän aikoihin ja Kalajoella yhdeksän jälkeen. En pitänyt enää mitään kiirettä, sillä aika näytti riittävän hyvin. Soittelin kotiin vaimolle, Lahteen paikallisradioon suoraan lähetykseen ja myös terveisiä maahantuojan edustaja Koivistolle.
Pihtiputaalle oli vielä mukavaa pikkutietä, mutta siitä alkoi sitten jo varsin tylsän tuntuinen loppusuora kotiin. Lopputankkaus tapahtui Lahdessa kello 15.55. Aikaa meni pari tuntia enemmän kuin normaalisti. Se ei kuitenkaan johdu siitä etteikö MP3 kulkisi tarpeeksi lujaa vaan siitä, että pysähtelin tosi usein, otin kymmeniä valokuvia ja soitin melkoisen määrän puheluja. Muutaman kerran pysähdyin ihan vaan ihailemaan maisemia. Aikaahan on käytettävissä 24 tuntia eikä siitä mitään lisäglooriaa saa jos ajaa paljon nopeammin. Ajon rytmitys ja kuljettajan tankkaus onnistuivat tällä kertaa oikein hyvin enkä kokenut koko matkassa kertaakaan väsynyttä ”pilkkimisen” tunnetta. Istuma-asentokin osoittautui loppujen lopuksi ihan hyväksi, varsinkin yläkropan osalta. Jalat olivat vähän jäykät, mutta sama ongelma minulla alkaa olla kaikilla vanhaa ST1100:sta matalammilla pyörillä ajaessa. Kymmenen sentin jatkopala tuulisuojassa vaimensi tuulen kohinaa kypärässä huomattavasti. Ymmärtääkseni Piaggio myy myös korkeampaa tuulisuojaa tarvikkeena. Kulutus koko matkalla jäi alle neljän litran sataa kilometriä kohden.
Soitin vielä loppukommentit radioaalloille ja luovutin pyörän pois. Kokemus oli oikein positiivinen. MP3 on varmasti ainakin ajo-ominaisuuksiltaan huippuluokan skootteri kaupunkioloihin. Pidemmille matkoille se kaipaisi lisää tehoa ja ulkoisia raameja. Ja kuinka ollakaan, Gilera on jo esitellyt 500 cm version samasta teemasta. Jäämme kiinnostuneena odottamaan.
edellinen tarina - previous story seuraava tarina - next story