takaisin IBA-sivulle ( 2 pictures at the bottom of the page )
| SS1000 - 2000
Kolmannelle IBA-ajolleni ei oikeastaan ollut mitään
erityistä syytä, Kontioralli oli taas Lapissa ja minä halusin testata uutta
ajoneuvoani. Yamaha oli vaihtunut edellisenä syksynä vuoden 91 malliseen Honda
PanEuroon. Olimme jo kesän alussa käyneet sillä vaimoni kanssa matkalla Italiassa,
mutta sillä matkalla ei ollut yhtään edes tuhannen kilometrin päivää maileista
puhumattakaan. Honda oli toki osoittanut, että vaikka sillä ei ollut FJ:n tehoja niin
nopeana ja mukavana matkantekolaitteena se oli erinomainen valinta pitkän matkan ajoon.
En halunnut jättää kokonaismatkaa epävarmuuden varaan ja siksi mittasin sen kontrollipaikalle, kuten edellisenäkin vuonna, enkä tuntemattomalle rallipaikalle. Lahdesta Sodankylään on sen verran lyhyt taival, että mutkaa oli tehtävä reilusti. Päätinkin lähteä ensin länsirannikolle, sitten Torniosta Ruotsin puolelle, Jällivaaran kautta Kaaresuvantoon ja sieltä ikään kuin vika suunnasta Sodankylään. ST1100:n tankki on niin suuri, että jouduin tankkaamaan reitin kulmapisteiden takia useammin kuin muutoin olisi tarvinnut. Tämä reitin tarkka dokumentointi kuiteilla tuntuu muuten olevan seikka joka unohtuu ihmisiltä yllättävän herkästi. Kesän 2001 aikana yhdistykselle tuli jo useampia puutteellisella kuittisarjalla varustettuja ajopapereita. Toinen ongelma on pyörän matkamittariin luottaminen, nehän saattavat heittää pitkällä matkalla jopa "satoja" kilometrejä. Lähdin liikkeelle torstai-iltapäivällä 14.30. Päivä oli tavattoman kaunis ja sateesta ei ollut tietoakaan koko matkan aikana. Länsirannikko Raumalta ylöspäin oli yhtä tylsää ajettavaa kuin aina ennenkin ja ensimmäisen vähän pidemmän tauon pidin vasta Keminmaalla. Risteys Kemiin, Tornioon tai Rovaniemelle on muuten paikka josta olen ajanut kaikilla tähänastisista IBA-ajoistani. Matka sujui aivan tavattoman helposti eikä edes pikkutunnit Ruotsin puolella tuoneet mukanaan väsymystä tai unentarvetta. Sitten Jällivaarassa meinasi tulla ylittämätön este vastaan. Tulin sinne ennen kolmea aamuyöstä ja polttoainetta piti ottaa seuraavia korpitaipaleita varten. Kaupungissa on useampia huoltoasemia ja kaikilla maksuautomaatti, mutta minulla ei ollut yhtään kruunuja sillä luotin visaan. Jostakin syystä kortti ei kuitenkaan kelvannut minnekään ja koko kaupunki oli tiukasti kiinni ja autio vaikka aamuaurinko paistoi kirkkaasti. Kävin vieressä olevan vuoren huipulla laskettelukeskuksessa mutta ei sielläkään ollut ketään. Lopulta Malmbergetin kaivosalueelta löytyi rekkakuski joka suostui vaihtamaan sata markkaa sataan kruunuun ja sain sen verran bensaa, että uskalsin lähteä eteenpäin. Tunti siinä oli mennyt hukkaan, mutta onneksi olin kirkkaasti edellä suunniteltua aikataulua. Jällivaarasta Kaaresuvantoon on pientä ja kapeaa mutta melko suoraa ja ennen kaikkea aamusella tyhjää tietä jolla oli ilo lasketella kohtuullisen reippaasti. Saisivat tosin ruotsalaiset Lapissakin merkitä tietyöt jotenkin ettei motoristi säikähtäisi äkillistä hiekkapätkää. Pahempi säikähdys odotti vielä Suomen puolella ennen Sodankylää: poro tiellä kaarteessa. Ajelin viimeistä sataa kilometriä jo varsin helpottuneissa tunnelmissa ja venyttelin jalkojani enkä saanut äkkiä edes jalkaa jarrulle kun typerä sarvipää toikkaroi tiellä. PanEuron jarrut eivät yleensä tunnu kovinkaan voimakkailta, mutta yllättäen pelkästä etujarrusta löytyi tehoja niin, että kumi vinkaisi, perä keveni ja poro pelastui. Sodankylässä saatoin vain hyvävointisena kehua tutuille ja tuntemattomille PanEuropeanin erinomaisia matkaominaisuuksia. Toisaalta olihan jo edellinen vuosi osoittanut, että pitkän matkan piru tulee kunnolla vastaan vasta sitten kun ensimmäinen tuhatmailinen on jo ajettu. Kontioralliin Kiilopäälle oli vielä muutama poron kusema, mutta ne menivät siinä saman tien ilman ongelmia. Matkaa tuli kokonaisuudessaan 1707 kilometriä. Seuraavana päivänä kun viisi IBA-kujettajaa oli yhdessä koolla päätimme perustaa oman yhdistyksen josta sitten syntyi Iron Butt Association Finland. |
![]() |
Kaaresuvannon sillalla |
![]() |
|
edellinen juttu - previous story
seuraava juttu - next story
suoraan avaussivulle