BB1500Gold

Olin jo pitkään suunnitellut BB1500G:n ajamista tilaisuuden tullen. Sitähän ei oikein voi Suomessa ajaa, tai jos ajaa niin ei ainakaan kehtaa tunnustaa. Ja syy on tietysti nopeus. Goldissa kun on ajettava 1500 mailia, eli 2414 kilometriä alle vuorokaudessa. Keskituntinopeus on siis saatava yli sadan kilometrin tunnissa ja tämä ei Suomen nopeuksissa onnistu. Pysähdyksiä kun tulee vuorokauden aikana väkisin melkoinen määrä ja aina kun tuhlaat vaikka vessassa käyntiin kymmenen minuuttia on seuraava sata kilometriä ajettava viiteenkymmeneen minuuttiin jotta oltaisiin taas aikataulussa. Puolen tusinaa suomalaista oli kuitenkin ennen kesää 03 ajanut kyseisen ajon Keski-Euroopassa joten sinne oli reitti suunniteltava.

Halusin kokeilla Gibraltar-Nordkapp 72 –ajoa ja lähtöpaikaksi päätin ottaa Gibraltarin. Kun koko matkan aikataulu oli muutenkin kireä "sopi" BB1500G menomatkalle oikein hyvin. Mittasin kuinka pitkälle Rostockista pitää ajaa ( Berliinin kehätien kautta ) jotta 1500 mailia tulee täyteen ja sain päätepisteeksi Gandia nimisen paikan Valencian eteläpuolella. Sinne siis.

Pan Eurossa oli sata tuhatta tulossa täyteen ja pohdin olisiko nokkahihnan vaihto paikallaan, mutta. vaihtamatta jäi vielä. Uudet renkaat alle, puhdasta öljyä koneeseen, jatkopala teipillä tuulisuojaan ja etupyörä kohti Finnjettiä. Laivalta on aina helppo saada lähtötodistukset ja satamasta löytyy huoltoasema lähtökuittia varten. Laivassa oli muitakin motoristeja. Matkakohteet eri puolille Eurooppaa, paitsi sillä kaverilla joka onnistui kolhimaan selkänsä ravintolassa niin, että lähti samalla laivalla kotiin. Itse nukuin hytissä kaiken muun ajan paitsi sen mikä kului syömiseen.

Alku tuntui varsin tukkoiselta. Berliinin kohdalla oli pientä ruuhkanpoikasta, mutta pahiten haittasivat toistuvat tietyöt. Varsinaisesti ei tarvinnut seisoskella, mutta välillä jono eteni alle kahdeksaa kymppiä. Ne ajat jolloin Saksan moottoriteillä kykeni varmasti pitämään korkeita matkavauhteja ovat taakse jäänyttä elämää. Vaikka teitä rakennetaan lisää ja levennetään monikaistaisiksi on liikenteen kasvu ollut niin huimaa, että ruuhkia ei kykene välttämään. Ensimmäisen viiden sadan kilometrin matkalla pysyin hädin tuskin aikataulussa. Reitin kaarevuuskin pakotti vähän turhan lyhyisiin tankkausväleihin. Vasta illan hämärtyessä ja Etelä-Saksan lähestyessä alkoi vauhti parantua. Yöllä ajo sujuikin erinomaisesti, liikenne oli harvempaa, vallankin Ranskan puolella, vireystila pysyi hyvänä ja leppeän lämpimässä ja kuulakkaassa yössä Pan Euron tuplatut valot valaisivat tietä turvallisen tuntuisesti. Juuri näin sujuu IBA-ajo parhaimmillaan, matka ei tunnu raskaalta, ei takana olevat kilometrit, eikä varsinkaan edessä olevat. Tärkein mittari on oikeataan kello jota tulee vilkuiltua usein ja tunnit kuluvat kuin siivillä. Niin sileä oli tie, mutta sileämpi vielä oli Hondan käynti sen halkoessa yötä matkalla etelään.

Kahdentoista tunnin ajon jälkeen lähestyin Lyonia ja olin saanut aikatauluun marginaalia noin puolitoista tuntia eli kilometreissä noin 150 km. Aamuyön tunnit ennen auringon nousua ovat minulle aina kaikkein vaikeimpia ja päätin pitää tässä vaiheessa pienen lepotauon. Kävin levähdyspaikan nurmikolle pyörän viereen selälleen kypärä päässä ja suljin hetkeksi silmät…Hätkähdin hereille ja tuijotin yhä pimeää taivasta ja kirkkaita tähtiä. Mitä kello on? Huh, huh, aikaa oli kulunut tasan 20 minuuttia, sen ajan alitajunta antoi levolle ja nyt kiireesti menoksi.

Rue du Soleil, aurinkotie, on Ranskan kai vilkkain moottoritie ja nytkin se oli jo aamukuudesta lähtien täynnä kohti Rivieraa matkaavia lomalaisia. Siinä vedettiin perässä monenlaista kärryä tai venettä. Suuresta liikennetiheydestä huolimatta pysyi nopeamman kaistan vauhti kiitettävän tasaisesti noin 130 – 140 tietämissä. Avignonin, "paavin kaupungin", kohdalta kohti lounasta ja Perpignania. Aina joskus nämä Iron Butt –touhut tuntuu aika älyttömiltä ja nyt sitä jäi oikein pohtimaan kun ohitti viitan jossa luki "Pont du Gard". Tuo kaikkein kuuluisin pystyssä yhä seisova roomalaisen akveduktirakentamisen jäänne oli vain muutaman kilometrin päässä, ja ei minulla ollut mitään mahdollisuutta pysähtyä katsomaan sitä, kun piti lennättää kohti etelää kaasuvaijeri kireänä ranskalaisautoilijoiden kanssa elintilasta taistellen. No, onneksi olen kyseisen "vesijohdon" nähnyt joskus kohta 30 vuotta sitten ja valokuva on vielä tallessa virkistämässä muistia. Vieläköhän sen alemmalla tasolla olevan sillan yli voi ajaa moottoripyörällä? Tuskinpa vain. Tarkemmin muistellen, ei sitä ehkä olisi silloin 70-luvullakaan saanut ajaa. Espanjan puolella rajaa voi muuten nähdä eräässä paikassa välähdyksen toisesta akveduktista kun oikeassa kohdassa kääntää vähän päätään. Toisaalta, ei niissä nopeuksissa ja liikennetiheydessä mitä Barcelonan lähellä on kannata paljon päätään käännellä.

Auringon noustessa kohti taivaan lakea alkoi helle vaivata tosissaan. Tästä lähtien ja aina siihen saakka kunnes paluumatkalla pääsin pois Espanjasta oli koko ajan hillittömän lämmin. Iltapäivisin lähempänä 40 kuin 30 astetta. Goretex-asusta, hanskoista ja saappaista en kuitenkaan luopunut. Nestehukkaan olin varautunut etukäteen sijoittamalla selän taakse kassiin ison juomapullon ja siitä letkun käden ulottuville. Aina välillä letku kypärän alle ja urheilujuomaa imemään.

Ranskan ja Espanjan rajalla alkoi ihan uusi kokemus etelässä; rajut ukkosmyrskyt. Jouduin ajamaan läpi useammasta ja ne hidastivat matkaa huolestuttavasti. Sade sinänsä oli lämmintä, mutta paikalliset autoilijat vähensivät vauhtia niin paljon, että moottoritie ruuhkautui sateessa pahoin. Kello kävi vääjäämättömästi, taivaalta satoi vettä, tiellä oli ruuhkaa ja tulliportteja ja väsymyskin alkoi hiipiä päähän. Jonkin matkaa Barcelonan jälkeen liikenne harveni – vielä ehtii, vielä ehtii, vain muutama sata kilometriä ( n. 400 ), lisää hanaa vaan. Loppu eteni tosiaan joutuisasti, mutta muutama päivä myöhemmin palatessani samaa tietä katselin maisemia vähän ihmeissäni, "oonko mie tosiaan mennyt tästä, ihan outoja paikkoja". Ja tosi tylsiä lisäksi. Vain vähäisen Ebro-joen ylitys herätti jotain ajatuksia. Tässähän se oli muinoin Rooman ja Karthagon raja ennen toista puunilaisotaa. Tästä lähti Hannibal sotanorsuineen kohti Italiaa sotaretkelle joka toi hänelle kuolemattoman maineen muttei ratkaisevaa voittoa. Sen sai lopulta hänen suuri vastustajansa Publius Cornelius Scipio "Africanus".

Valencian jälkeen vielä puolensataa kilometriä ja oli se huoltoasema levähdysalueineen siellä missä sen kartan mukaan pitikin olla. Aikaakin oli vielä jäljellä ruhtinaalliset 18 minuuttia. Ensin kullanarvoinen kuitti visusti talteen ja etsimään todistajia. Väkeä paikalla pyöri vaikka kuinka paljon, mutta kukahan niistä osaisi englantia. Ei ainakaan nuo varjossa istuvat pohjois-afrikkalaiset, mutta tuossahan on auto GB-kilvin. Englantilainen pariskunta laittoi nimensä papereihin muttei ollut oikein halukas kirjaamaan muita tietoja. Uudelleen etsimään auringon armottomasti porottaessa niskaan ja sitten "bingo". Pari englantilaista harrikkamiestä juomatauolla. He olivat halukkaat toimimaan todistajina ja tiesivät IBA-touhuista jo muutenkin. Meidän tapamme ajaa tosin kirvoitti näiltä kavereilta lausunnon, "You must all be mad".

Kun tavoite oli saavutettu ei ajohaluja enää oikein ollut sille päivälle ja niinpä poistuin moottoritieltä ensimmäisestä liittymästä ja otin huoneen ensimmäisestä vastaan tulleesta hotellista. Ei se ollut edes rannalla, mutta huoneessa oli suihku ja ilmastointi. Seuraavana päivänä ajelin sitten loppumatkan Gibraltarille.

Kokonaisuutena voi BB1500G:stä todeta, että se on ihan toisen luokan ajo kuin SS1000 tai BB1500. Nopeutta on pidettävä yllä koko ajan ja minkäänlaiseen löysäilyyn ei ole mahdollisuuksia. Yksikin kunnon ruuhka voi sotkea aikataulun lopullisesti. Tulipahan sekin tehtyä, mutta minkäänlaista hinkua kokeilla BB3000G:tä se ei jälkeensä jättänyt. Yhtään kuvaa en tämän ajon aikana ottanut. Turhaa se olisi ollutkin, sillä kamera hajosi paluumatkalla totaalisesti.

Myöhemmin tehty tarkastus sai pituuden reilusti yli vaaditun. Minä olin vaan ennakkolaskelmissani laskenut  ennakoitujen tankkauspisteiden välisiä lyhimpiä mahdollisia välimatkoja. Näin on syytä tehdäkin kun suunnittelee IBA-ajoja. Parempi liian pitkä kuin liian lyhyt.