Etusivu > Mitä > Reissusivut >

Kuva: Harrin retkisivut

Costa Rica 2002 > Matkakertomus

Matkakertomus

Miksi sinne? Mistä idea? Miten menitte? Kenen järjestämä? Nämä olivat reissun jälkeen ehkä useimmin kuullut kysymykset. Reissu sai oikestaan alkusysäyksensä keväällä 2001, kun Retki-lehdessä ilmestyi juttu Costa Ricasta. Jutusta jäi mieleen lähinnä maan uskomattoman monipuolinen luonto sekä mahdollisuus pienen vaelluksen tekoon. Kertomus herätti mielenkiinnon ja takaraivoon jäi pyörimään matkasta Costa Rican matkasta.

Syksyllä aikanaan häitä suunnitellessa tuli myös häämatkan suunnittelu ajankohtaiseksi. Mitä enemmän häämatkaa mietti, sitä loitavammalta idealta alkoi Costa Rica matkakohteena tuntua. Häiden ajankohta sattui lopulta helmikuun alkuun, jolloin Costa Ricassa on kuivakausi ja paras aika matkustella. Loppujen lopuksi muista matkakohdevaihtoehdoista ei oikein keskusteltukaan.

Ensimmäinen ostos oli sitten Lonely Planetin Costa Rican matkaopas, joka luettiin kannesta kanteen jo ennen joulua. Työväenopiston espanjan kurssille menimme alkusyksystä luettuamme paikallisten puhuvan varsin huonosti englantia.

Lentoliput varasimme marraskuussa, mikä ei ollut aivan niin helppoa kuin aluksi luulimme. Matkatoimistot eivät olleet kovin hyvin selvillä eri lentomahdollisuuksista Costa Ricaan. Yleensä tarjottiin kalliita Jenkkien kautta olevia vaihtoehtoja. Tiesimme kuitenkin Retki-lehden jutun perusteella KLM:n lentävän Hollannista Costa Ricaan varsin edullisesti. Kyselimme parista eri matkatoimistosta hintoja. Loppujen lopuksi varasimme liput Töölön matkatoimistosta marraskuussa. Paikkoja ei ollut enää jäljellä jokaiselle lennolle, joten jouduimme hiukan muuttamaan alkuperäistä aikatauluamme. Lomasta tuli siten pari päivää pidempi kuin aluksi ajattelimme, mutta jälkikäteen se taisi olla vain hyvä asia.

Varaamamme lennot olivat seuraavat:

meno
KL 1164 8.2. Helsingistä 7.00 Amsterdamissa 8.45
MP 0645 8.2. Amsterdamista 10.30 San Josessa 18.15
paluu
MP 0636 23.2. San Josesta 19.50 Amsterdamissa 24.2. 15.45
KL 1171 24.2. Amsterdamista 19.05 Helsingissä 22.35

Hintaa matkalipuille tuli 664 euroa matkajaa kohti eli halpaa oli. Hintaan sisältyi lennot, Amsterdamin lentokenttäverot ja järjestelymaksuja. Helsingin ja Amsterdamin välillä lensimme KLM:n koneilla ja mannerta vaihdettiin Martinairin kyydillä.

Syksyn ja alkutalven aikana surfailimme ahkerasti netissä etsien tietoa maasta sekä majoitusvaihtoehdoista. Muutamiin hotelleihin saimme San Josessa sähköpostilla yhteydenkin ja yhdestä varasimme muutaman yön matkan alkuun ja loppuun. Muuten jätimme hotellit varaamatta ja luotimme siihen, että kyllä aina joku yösija löytyy. Etukäteen suunnittelimme matkareittiä ja -kohteita netin sekä opaskirjan avulla.

Matkasta muodostui sekä etukäteissuunnitelmien että sattumien kautta lyhykäisyydessään seuraavanlainen: Lähdimme matkalle vajaan viikon häiden jälkeen perjantaina 8.2. lentämällä Amsterdamin ja Floridan kautta Costa Rican pääkaupunkiin San Joseen, jossa vietimme ensimmäiset 2 yötä. Kolmantena matkapäivänä siirryimme La Fortunaan maan pohjoisosassa. Parin yön jälkeen palasimme viidentenä matkapäivänä pääkaupukiin jossa yövyttyämme siirryimme Rivasin pieneen kylään yhdeksi yöksi. Kolmen päivän aikana tutustuimme Tyyneen valtemeren rannikkoon Uvitassa sekä Dominicalissa. Kolme päivää meni vaellellessa maan korkeimman vuoren Chirripón ympäristössä. Pari viimeistä päivää meni tutustuessa Pääkaupungin ja sen läheisyydessä oleviin nähtävyyksiin. Takaisin lumiseen ja kylmään kotosuomeen tulimme sunnuntaina 24.2. iltamyöhään.

Costa Rica 2002 > Matkakertomus

Etusivu > Mitä > Reissusivut >

www.edu.lahti.fi/~hkallioi/vaellus/costarica2002/matkakertomus.html
©2002
Anne & Harri Kallioinen
päivitetty 14.6.2002