16. Matkapäivä sekä kotimatka, 23.-24.2

Kotiinlähtöpäivä. Oltiinhan sitä jo oltu matkassa kaksi viikkoa, mutta oli silti hiukan haikea olo. Osittain varmaankin, kun tiesi, että maanantaina piti olla aamulla töissä ja syventyä arkisiin työongelmiin. Lentomme lähti kuitenkin vasta illalla, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa tutustua pääkaupungin nähtävyyksiin.

Matkaoppaan pohjalta olimme päättäneet käydä Jade-museossa, käärmenäyttelyssä ja kansallismuseossa, jotka kaikki olivat lähellä keskustaa ja hotelliamme. Jade-museo oli kuitenkin lauantaisin kiinni, joten suuntasimme aluksi käärmenäyttelyyn eri serpentarioon, joka oli erään tavallisen näköisen kerrostalon toisessa kerroksessa. Näyttelyssä oli eri kokoisissa terraarioissa pieniä ja isoja, yksi- ja monivärisiä käärmeitä sekä joitakin liskoja ja hämähäkkejä. Ihan sävähdyttävä paikka, vaikka emme löytäneetkään Chirripólla näkemäämme käärmettä.

Enemmän aikaa vierähti käydessämme kansallismuseossa, joka oli entisessä armeijan linnakkeessa aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Museossa oli mukavasti esitettynä Costa Rican historiaa kivikaudelta nykypäivään asti. Esineistöä oli paljon etenkin esikolumbiaaniselta aikakaudelta. Löytyipä museosta oma intiaanikultagalleriakin, vaikka Costa Rican alueella ei olekaan jäänteitä Maya-intiaaneista tai Inkoista. Museossa sai myös hyvän käsityksen 1800- ja 1900-lukujen tapahtumista. Kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen paikka. Suuri osa teksteistä oli espanjan ohella myös englanniksi.

Lentokentälle menimme ajoissa viiden aikaan iltapäivällä 3 tuntia ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Taksikuskiksi meille sattui hauska heppu, joka ei kylläkään osannut juuri englantia, mutta pystyi selvittämään meille monia asioitaan itsestään ja maastaan espanjan-kielen opetusyritysten ohessa. Mies ei ollut ottanut omien sanojensa mukaan tippaakaan alkoholia 15 vuoteen. Costaricalaisesta keittiöstä kehuja sai kalakeitto, joka on lisäksi kuulema hyväksi potenssille. Kaikin puolin hauska kaveri.

Lentokentällä loput paikalliset valuutat kuluivat lentokenttäveron maksamiseen. Sitten aikaa menikin tulliin jonottamiseen ainakin tunnin verran. Tarkastus oli ehkä tarkin koko reissullamme. Siinä jokaiselta matkustajalta tarkastettiin läpikotaisin joko matkalaukku tai käsimatkatavarat. Lentokoneeseen ei saanut viedä mm. ylijääneitä hyönteismyrkkyjä, joten offit jäivät lentokentälle. Kaiken lisäksi lento lähti pari tuntia myöhässä, joten Costa Ricasta lähtö oli hiukan takkuista. Aikanaan kumminkin nousimme taivaalle ja vihreä Costa Rica jäi muistoihin.

Paluulennollakin tehtiin välilasku Floridassa, tällä kertaa Orlandossa. Jouduimme odotetusti siirtymään jenkkilän maankamaralle, mutta onneksi ruumaa ei tyhjennetty ja jonottamakaan ei juuri jouduttu. Kohtuullisen pian olimme jälleen ilmassa ja nyt suuntana oli Eurooppa.

Olimme ajatelleet, ettemme nukkuisi koko kotimatkan aikana vaan vasta kotona sunnuntai-iltana, joten suuri osa matkasta kului nuokkuessa ja pilkkiessä hämärän rajamailla, vaikka aurinko nousikin pian Amerikasta lähdön jälkeen. Suurin väsymys meni kuitenkin jossain vaiheessa ohitse. Nukkumaan tosiaankin menimme vasta kotona. Loppumatkakin sujui ilman mitään kommelluksia. Amsterdamissa kävimme syömässä lentokenttäsnägärissä. Harri kokeili jotain paikallista pikaruokaa, Anne tyytyi perinteisempään hampurilaiseen.

Paluulennolla Amsterdamista Helsinkiin istuimme eri penkkiriveissä. Asia tietenkin otti päähän, mutta eipä sille voinut mitään. Annen vieressä koneessa istui viisikymppinen nainen, joka oli myöskin tulossa Costa Ricasta. Hän oli käynyt katsomassa paikallisessa yliopistossa opiskelevaa poikaansa ja olipa hän poikennut Nicaraguan puolellakin. Kokemukset Nicaraguasta olivat ilmeisen positiiviset. Harrin vierustoveri oli tulossa Surinamista koulutukseen Suomeen. Matka sujui leppoisasti jutellen vaihdellen. Helsinki-Vantaalla oli sitten vastassa Annen vanhemmat ja pikkupakkanen sekä vastasatanut lumi. Kotona oltiin.