Etusivu > Mitä > Reissusivut >

Kuva: Harrin retkisivut

Costa Rica 2002 > Matkakertomus > |13.päivä|14. Päivä|15.päivä|

14. Matkapäivä, El Pelicanosta San Joseen, 21.2.

Aamulla lähdimme jatkamaan matkaamme takaisin San Joseen. Bussi San Gerardo de Rivasista lähti aamulla seitsemältä. Tuntui todella kovalta heittää selkään ylitäyteenpakattu ainakin 30 kg painava rinkka, etenkin kun jokainen lihas jaloissa tuntui olevan kipeänä edellispäivän maitohapoista.

Olimme hyvissä ajoin tien varressa ja samalla bussipysäkillä sattui olemaan keski-ikäinen nainen. Vähän aikaa keskusteltuamme espanjan ja englannin sekoituksella selvisi, että kyseessä oli El Pelicanossa paikkaa hoitaneen Omarin äiti. Saimme mm. selville, että hänellä oli iso liuta lapsia ja Omarillakin oli jo 2 lasta. Yritimme kovasti ymmärtää toisiamme, mutta sanat taisivat loppua valitettavasti kesken molemmilla.

Bussi oli todella vanha ja räjähtäneessä kunnossa oleva amerikkalaisen koulubussin näköinen linja-auto. Kyyti olikin sen mukaista. Auto ajeli hyppien ja pomppien hitaasti eteenpäin möykkyisellä ja mutkikkaalla tiellä, sisälle tuntui leijailevan jostain pölyä. Tuskallisten kilometrien jälkeen meno helpottui, kun tulimme Rivasissa päällystetylle tielle.

San Isidrossa kävelimme suoraan Musocin linja-autoasemalle odottamaan jatkoyhteyttä pääkaupunkiin. Harri kävi ostamassa banaaneja ja valtavan kokoisen ananaksen. Ananas oli todella mehukas ja hyvänmakuinen, mutta syöminen oli hiukan vaikeata, koska mehua valui isoina noroina linkkarilla leikatuista ananaksen palasista. Loppujen lopuksi emme edes jaksaneet syödä koko ananasta vaan osa siitä päätyi roskiin.

Kuva: Linja-autoasemalla Odottelimme pari tuntia bussin lähtöä Musoc-asemalla San Isidro del Generalissa. Anne aseman penkillä.

Bussimatka San Joseen sujui kommelluksitta. San Josessa otimme taksikyydin ennestään tutulle hotellille eli La Amistadiin. Meillä ei ollut varausta siellä, koska olimme tulleet päivää sunniteltua aiemmin. Hotellissa oli kuitenkin tilaa, joten saatuamme huoneen kävimme kuittaamassa säilytyksessä olleet matkatavarat.

iltapäivällä menimme kiertelemään kaupungille. Teimme tuliaisostoksia ja kiertelimme kaupoissa muuten vaan. Päivän päätteeksi päätimme luopua riisi-papuruokavaliosta ja menimme pizzahuttiin syömään pannupitsat. Oli muuten ainoa kerta koko reissun aikana, kun kävimme jossain ylikansallisessa ruokaketjussa täyttämässä vatsamme.

Costa Rica 2002 > Matkakertomus > |13.päivä|14. Päivä|15.päivä|

Etusivu > Mitä > Reissusivut >

www.edu.lahti.fi/~hkallioi/vaellus/costarica2002/14_paiva.html
©2002
Anne & Harri Kallioinen
päivitetty 3.4.2002