13. Matkapäivä, 3. vaelluspäivä, alas 20.2.

Aamulla jätimme hyvästit Base Crestonesille ja lähdimme alaspäin auringonpaisteessa kahdeksan aikoihin. Sujuvan matkanteon katkaisivat ainoastaan valokuvaus- sekä juomatauot. Maisemat näyttivät tällä kertaa hiukan erilaiselta etenkin alkumatkasta, sillä väsymys ei painanut vielä. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka kasvillisuus pikkuhiljaa rehevöityi ja lintujen äänet lisääntyivät.

Emme nähneet kovinkaan paljoa ihmisiä koko päivänä. Ohitimme mallorcalaiset ja erään todella äänekkään costaricalaisporukan. Mallorcalaisista yksi oli loukannut jalkansa nousussa ja kulku alaspäin oli hidasta, vaikka vuoristomajan huoltojoukko olikin kuljettanut vaellussauvat ylös häntä varten. Sveitsiläinen huonekaverimme ohitti meidät Llano Bonitolla tuskin sanaakaan sanomatta. Vastaan meitä tuli vain jokunen ihminen, joten ylhäällä olisi ollut varmasti tilaa yöpyä seuraavakin yö. Vastaantuleville sanoimme samat rohkaisun sanat, jotka meille itsellekin oli nousussa vastaantulevat sanoneet paria päivää aiemmin.

Aivan yllättäen eräässä jyrkässä alamäessä näimme elävän "oksan". 25-senttinen oksa käveli kuudella jalalla hiljakseen eteenpäin ja sen silmät katsoivat aivan selvästi meitä. Kyseessä oli jokin sirkkalaji, joka oli naamioitunut aivan oksan näköiseksi. Näimme myös aivan uskomattoman kauniita erilaisia perhosia, mutta apinoita emme tällä kertaa nähneet.

Kun olimme jo varsin alhaalla, yhtäkkiä noin puolen metrin päässä Annen jaloista luikerteli polulla käärme. Käärme oli väriltään musta ja kaulassa oli kirkkaanpunaiset renkaat. Onneksi käärme kantoi suussaan sammakkoa, joten me emme kiinnostaneet sitä ollenkaan ja se luikerteli nopeasti polulta pusikkoon. Hiukan kyllä pelästytti, ja sen jälkeen tarkastimme vieläkin tarkemmin istumapaikkamme ja jalansijat. Kun alhaalla kysyimme, mikä käärme mahtoi olla, saimme vastaukseksi että se oli hyvin paha myrkyllinen käärme. Emme ole kuitenkaan löytäneet sille nimeä, mutta epäilemme, että se olisi ollut jonkinlainen korallikäärme. Niitähän on hyvin monennäköisiä.

Yksi tapaturmakin tapahtui laskeutuessa. Harri katseli metsään ja kompastui polulla vähän väliä olevaan poikkipuuhun. Annekin meinasi jäädä alle, kun rinkka lähti viemään miestä. Onneksi ei tullut kuin pientä naarmua käsiin ja polviin. Rinkasta kaivoimme puhdistus ja paikkausvälineet ja kohta oli kaikki taas ok.

Jalat olivat viimeiset pari tuntia aivan hyytelöä. Laskeutuminen tuntui aluksi petollisen helpolta, mutta laskeutuessa vasta oikein tajusimme, kuinka jyrkän nousun olimme kavunneet. Reidet ja pohkeet huusivat apua ja välillä oli tunne, että jalat kerta kaikkiaan pettäisivät alta.

Olimme koko laskeutumismatkan hehkutelleet, kuinka alas päästyämme menisimme kauppaan ja ostaisimme hedelmiä kunnon satsin. Kun sitten vihdoin pääsimme San Gerardon hedelmäkaupan kohdalle, havaitsimme sen suureksi pettymykseksi olevan kiinni. Siinä ei auttanut muu kuin mennä kyläkauppaan ja ostaa appelsiinimehua ja kookoskarkkeja korvikkeeksi. Mutta kyllä nekin maistuivat ja erityisesti kaupan luona ollut penkki tuntui autuaalta paikalta jalkojen lepuuttamiseen.

El Pelicanoon tulimme runsaan 5 tunnin laskeutumisen jälkeen. Kuittasimme huoneen ja raahasimme vaellustavaramme sekä jätesäkkiin jätetyt muut matkatavarat yläkertaan. Peseydyttyämme kaivoimme puhtaat vaatteet ja olimme kuin uudesti syntyneitä.

Illalla söimme El pelicanossa paistettua valkosipulitaimenta riisin kanssa. Ruoka maistui taivaalliselle, eikä se johtunut pelkästään aikaisemmista kehnoista safkoista. Kala oli todella loistavaa. Sitten jälkiruuaksi joimme parhaat mahdolliset piña coladat.

Siinä juomiamme hörppiessä paikalle saapui myös kanadalaispariskunta. He olivat suunnitelleet seuraavana päivänä nousua Chirripolle. Heillä ei ollut kuitenkaan vielä lupaa yöpymiseen. Keskustelimme pariskunnan kanssa pitkään. Mies oli Kanadan inuiittien asioita hoitavan järjestön pomo. Työnsä puolesta hän tiesi paljon alkuperäiskansoista ja kyseli paljon mm. saamelaisista ja saamelaisparlamentista. Nainen hoiti Kanadan puolustusvoimien huolon koordinointia Naton Thulen sotilastukikohtaan Grönlannissa. Keskustelimme paljon myös maailman tilanteesta ja selväksi tuli mm. Kanadalaisten tiukan mielipiteet USA:laisista.

El Pelicano oli todella hieno ja siististi hoidettu paikka. Voimme täysin rinnoin suositella sitä kaikille, jotka suuntaavat matkansa San Gerardo de Rivasiin päin.