10. Matkapäivä, Dominicalista San Gerardo de Rivasiin, 17.2.

Aamulla olimme aikaisin liikkeellä, sillä bussi San Isidro Del Generaliin meni joskus seitsemän tienoilla Dominicalin ohitse. Bussi tulikin hyvissä ajoin ja kuskinakin oli vanha tuttu eli Las Gemelasin omistaja. Tuntia myöhemmin nousimme bussista pois ja lähdimme etsimään aamiaispaikkaa, joka löytyikin San Isidron kirkon nurkilta.

Käteinen valuutta oli päässyt käymään vähiin ja koska pankit olivat sunnuntaina kiinni, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi etsiä automaatti. Ensimmäinen automaatti ei suostunut antamaan visalla rahaa, mutta muutaman korttelin päästä löytyi toimiva visa-automaatti ja kone sylkäisi 50000 colonia.

Päivä oli todella kuuma ja menimme keskuspuistoon istumaan ja odottelemaan San Gerardo de Rivasin bussia, joka lähtisi vasta iltapäivällä kahden aikaan. Puistossa oli yli metrin korkuisista kivipaasista muodostettu ympyrä, jollaisia opaskirjojen mukaan on siellä täällä pitkin Costa Ricaa. Niiden tekijöitä ei tiedetä, mutta joka tapauksessa ne ovat peräisin ajalta ennen Kolumbusta ja eurooppalaisten tuloa. Näimme puistossa myös intiaaniperheen, jonka naisväki kulki koristeellisissa vaatteissa. Costaricalaisista vain alle 1 % on intiaaneja.

Ennen puoltapäivää kypsyimme kuitenkin odotteluun ja menimme lähimmän taksin luo, joka lupasi viedä meidät El Pelicanoon San Gerardo De Rivasiin 5000 colonilla (17 euroa). Tie Rivasiin, jossa olimme vierailleet edellisellä viikolla, oli päällystetty, mutta siitä eteenpäin loput n. 15 kilometriä oli todella surkeata hiekkatietä, joka kiemurteli vuoren rinteillä. Pölyisen matkan jälkeen olimme onnellisesti perillä.

El Pelicanossa meidät otti vastaan Omar Elizondo, joka tiesi heti keistä oli kysymys, kun kerroimme Talari Lodgen Janista. Saimme todella ystävällisen vastaanoton. Huoneen saimme pienen odottelun jälkeen, koska olimme niin ajoissa, että huoneita ei oltu vielä siivottu.

Alberque de Montaña El Pelicano sijaitsi puolisen kilometriä San Gerardo de Rivasin kylästä Rivasiin päin. Kaksikerroksinen majatalo oli rakennettu puusta sveitsiläistyylisesti rinteeseen siten, että ylemmässä kerroksessa talon kiersi kokonaan terassi. Erittäin siistit ja hyväkuntoiset majoitustilat olivat toisessa kerroksessa. Seinät ja lattia olivat kokonaan osittain valkoisesta ja ruskesta puusta katon ollessa bambusta. Sosiaalitilat ovat erikseen toisessa päässä rakennusta. Alakerrassa oli ravintola, josta suuren osan täyttää paikan perustajan Rafael Elizondon eli Omarin isän taideteokset. Taideteokset oli tehty luonnosta löydetyistä materiaaleista ja olivat todella näyttäviä. Mieleenpainuvin on kokonaan puusta tehty moottoripyörä. Yöpyminen El Pelicanossa maksoi 15 US$ henkeä kohden sisältäen aamiaisen.

Omar oli tietoinen, että meiltä uupui lupa nousta Chirripólle tai oikeastaan meillä ei ollut varausta ylhäälle Base Crestonesin vuoristomajaan yöpymistä varten. Hän lupasi tulla meidän kanssamme selvittämään varausta iltapäivällä kansallispuiston toimistoon.

Lähdimme iltapäivällä käymään kansallispuiston toimistossa ennen kuin San Isidron bussi tuli mukanaan muita mahdollisia luvanhakijoita. Toimistolla homma sujui todella hyvin, saimme luvan viettää yhden yön ylhäällä. Lupa tai oikeastaan yöpyminen kahdelta maksoi 8000 colonia (27 euroa) Mahdollisuus viettää toinen yö selviäisi vasta ylhäällä vuoristomajalla. Me olimme kuitenkin yhdestäkin yöstä todella tyytyväisiä, sillä koko matkan ehkä odotetuin osuus oli nyt toteutumassa.

Omar lähti takaisin hoitamaan työtään, kun me jäimme San Gerardo De Rivasin kylään tarkoituksena mennä ostamaan ruokaa kaupasta kolmen päivän vaellusta varten. Kylä itsessään oli pieni, pölyinen ja mäkinen ja kyläkauppa todella pölyinen sekä pieni.

Aikamme kaupassa pähkäiltyämme ostimme paripakkausta suolakeksejä sekä marie-keksejä, 3 minestronepussikeittoa, kaksi tölkkiä tonnikalaa, pussillisen pastaa, 2 tomaatti-sienisalsaa, suklaata 6 patukkaa, mysliä, mehujauhetta sekä 4 x 1,75 litraa vettä. Illaksi ostimme vielä erikseen mehua ja keksejä. Retkieväiden koostaminen oli hiukan hankalaa, kun oikeata leipää ei tuntunut olevan koko maassa saati sitten pienessä vuoristokylässä. Muutenkin retkimuonavalikoimat olivat varsin rajottuneet. Ostetuilla sapuskoilla kuitenkin selvisimme ja ruoat jopa maistuivat ihan kohtuullisilta.

Illalla söimme kunnon illallisen El Pelicanossa. Kyselimme Omarilta vinkkejä seuraavan päivän nousua ajatellen. Eniten meitä huolestutti veden saatavuus ja toisaalta sen kulutus noustaessa ylös vuoristomajalle. Tiesimme puolessa matkassa olevan vedenottopiste, mutta Harri ainakaan ei oikein luottanut suoralta kädeltä kyseisen veden puhtauteen. Omar vakuutti veden olevan kelvollista ja kertoi 1,75 litran vesipullon riittävän puoleenmatkaan yhdelle vaeltajalle. Tilasimme samalla myös aamiaisen varttia yli viideksi.

Illalla pakkasimme vaellusvarusteemme rinkkaan ja reppuun sekä El Pelicanoon jätettävät tavarat jätesäkkiin. Nukkumaan menimme ajoissa, sillä tiesimme seuraavan päivän olevan todella raskas.