8. Matkapäivä, Ratsastusretki, 15.2.

Aamuseitsemältä lähdimme edellispäivänä vaaramallemme ratsastusretkelle. Olimme saaneet edellisenä päivänä pienen neuvottelun jälkeen keskellä kylää sijaitsevasta turistitoimistosta (ko. paikka taisi olla koko kylässä ainoa, jossa osattiin englantia) oppaan ja kaksi hevosta kolmen tunnin retkelle läheiselle vesiputoukselle täksi aamuksi. Hintaa koko hommalle kertyi 33 US$ (38 euroa).

Aamulla löysimme sitten oppaamme Marion ja sekä kolme hevosta aivan kylän keskustasta erään talon pihasta. Marion kielitaito rajoittui espanjaan, joten kommunikointi jäi valitettavasti hiukan niukaksi.

Aluksi Mario näytti miten ohjaksia piti pidellä. Ratsastimme ns. lännentyyliin, mikä oli Harrille kylläkin aivan merkityksetön asia, sillä ratsastuskokemukset olivat aika vähäiset. Matkaan kumminkin päästiin ja Harrikin sai ratsunsa liikkeelle. Syynä saattoi olla sekin, että molemmat hevoset tuntuivat olevan ehdollistettuja seuraamaan Marion ratsua. Alun haparoinnin jälkeen Harristakin alkoi tuntua, että satulasta ei välttämättä putoakaan.

Suuntasimme matkan sisämaahan päin läpi peltojen ja laidunmaiden. Siellä täällä näkyi asumuksia ja lapsia leikkimässä pihalla. Seutu vaikutti kaikin puolin rauhalliselta ja hiljaiselta. Seutu oli kaiketi Costa Rican takamaita, sillä tie kylään oli avattu tavalliselle liikenteelle vasta 1996 (nyt tie oli jo päälystetty asfaltilla) ja puhelinyhteyskin oli saatu seudulle vasta samana vuonna.

Vajaan tunnin ratsastettuamme Mario tapasi tuttujaan, joiden kanssa vaihtoi kuulumisia. Yhtäkkiä ollessamme lähdössä liikkeelle näimme Harrin hevosen jaloissa kilpikonnan. Kilpikonna nostettiin tien sivuun, etteivät hevoset talloneet sitä ja jatkoimme matkaa.

Nousimme jonkin matkaa ylös vuoren rinnettä, kunnes jätimme hevoset parkkiin ja jalkauduimme. Laskeuduimme jonkin verran alas rotkoon joen rantaan viidakon läpi. Heti aluksi kiinnitimme huomiota korvia huumaavaan meteliin joka metsässä vallitsi. Ymmärsimme Marion puheesta, että kyseessä oli jonkinlainen hyönteinen, jota Mario ei yrityksistään huolimaatta löytänyt miltään puunrungolta. Myöhemmin kuulimme kyseessä olevan kaskaan, jota paikalliset kutsuivat "ziggaraksi". Lukumääräisesti näitä elukoita täytyi olla ympäröivissä puissa valtavasti äänestä päätellen.

Itse putous oli ihan nätti, vaikka se ei tehnytkään mitään vaikutusta, sillä olimmehan käyneet muutamaa päivää aiemmin monta kertaa isommalla putouksella. Kuvaillessamme ympäristöä ohitsemme lepatteli valtava perhonen sinihohtoisine siipineen. Kyseessä oli Morpho azul eli sininen morfo. Leveyttä perhosella oli n. 15 cm, mutta kuvaa siitä oli mahdoton ottaa, sillä pysähtyessään se sulki siipensä ja sinistä ei näkynyt.

Joen penkalla rinteessä kasvoi ainakin kaakaopuu, jonka Mario näytti meille. Lisäksi hevosten luona maassa juoksenteli vihreitä lehden palasia mukanaan kantaneita muurahaisia. Paikka oli siis kuin pikakelauksella katseltu luontodokumentti viidakosta.

Palasimme takaisin kylään osittain eri reittiä kuin olimme tulleet. Uvitassa olimme vajaan kolmen tunnin ratsastuksen jälkeen. Harrille reissu oli ollut ensimmäinen oikea ratsastusreissu koskaan, joten se oli elämys jo muutenkin. Anne sen sijaan on vanha tekijä hevosten kanssa, joten askellajikin vaihtui tarvittaessa käynnistä raviksi. Hieno reissu kaikin puolin, vaikka takapuoli olikin seuraavat päivät hiukan kipeä.

Olimme päättäneet lähteä seuraavaksi yöksi Dominicaliin etsimään ilmastoitua huonetta ja uima-allasta. Merenkäynti oli sen verran kova, että emme uskaltaneet mennä mereen uimaan ja yö oli ollut aika hikinen. Bussi Dominicaliin meni vasta iltapäivällä, joten aikaa oli yllinkyllin.

Kävimme syömässä ja menimme rannalle kävelylle. Tällä kertaa meiltä perittiin pääsymaksu Ballena Marine kansallispuistoon (1000 colonia eli n. 3,30 euroa/2 henkeä), joka käsittää alueen merenrannat, meren sekä muutaman saaren merellä. Emme olleet edes huomannet aiemmin isoa lautahökkeliä palmujen alla, jossa maksua perivä poika istui. Maisemat olivat samanlaiset kuin eilenkin eli aukeata hiekkarantaa riitti ja taivaanrannassa häämötti Isla Ballena. Siistiä!

Dominicaliin rymistelimme tutun kuskin kuljetettavana. Dominacalissa oli useampi majoitusta tarjoava paikka ja joukossa ainakin kaksi hotellia, joista sitten valitsimme toisen eli Hotel Rio Lindon aivan puhtaasti suoraan tielle näkyvän houkuttelevan uima-altaan perusteella. Lisäksi hotellista löytyi ilmastoituja huoneita, joten 50 US$:n hinta yöltä ei kuulostanut pahalta.

Dominicallissa oli muutama risteävä todella pölyinen hiekkatie, joiden varrella oli useampi ruokapaikka sekä majoitusta tarjoavaa yrittäjää. Löytyi kylästä nettikahvilakin, jossa kävimme tarkistamassa mailit sekä lähettämässä "kaikki hyvin" -mailit kotisuomeen. Oli kylässä turistipalveluiden lisäksi myös mm. koulu ja jalkapallokenttäkin.

Rannalla kävimme ihmettelemässä surffareita sekä meren taakse laskevaa aurinkoa. Illalla kävimme juomassa paikalliset Imperial- ja Bavaria-oluet hotellimme baarissa ziggaroiden pitäessä melusta huolen. Baaritiskillä istuskeli lisäksemme muutama todella kovaääninen amerikkalaisturisti sekä paikan omistava jenkki ja muodollisesti pätevä paikallinen tarjoilijatar. Hotellin omistavan Brianin kanssa puhelimme sitten seuraavana päivänä enemmänkin.