7. Matkapäivä, Rivasista Uvitaan, 14.2.

Talari lodgen opaslehtinen kehotti kävelemään pihalla kengät jalassa, sillä tontilla oli kuulemma nähty kaiken värisiä ja kaiken kokoisia käärmeitä. Ketään ne eivät olleet purreet, mutta asiasta varoitettiin. Lisäksi paikka taisi olla luonnonsuojelullisesti suuntautunut, sillä omistajat eivät käyttäneet hyönteismyrkkyjä, joten mahdollisista hyönteishavainnoista varoitettiin. Ensimmäisiin costaricalaisiin 3-4 cm:ä pitkiin torakoihin tutustustuimmekin sitten jo edellisenä iltana. Myöhemmin näimme niitä muissakin yöpymispaikoissamme, joten harvinaisia ne eivät tainneet olla. Niille ei kai oikein mitään voi ilman todella vahvoja myrkkyjä.

Aamulla herättyämme törmäsimme puolestaan suureen hämähäkkiin, joka pyrki sisälle. Harri oli kuullut vuosia aiemmin sukulaistädiltään vinkin: Lämpimissä maissa, kun ei ole kynnyksiä ovien alla, kaikki ötökät pääsevät sisälle, joten illalla nukkumaan mennessä kannattaa tukkia tämä rako esimerkiksi pyyhkeellä. Toimimme näin. Aamulla, kun otimme pyyhkeen pois, sieltä luikahti hirveätä vauhtia 5 senttinen hämähäkki sisään. Hämähäkki juoksi suoraan Harrin rinkkaan. Elukka saatiin siitten pienen taistelun jälkeen heitettyä ulos lakanalla. Tämän jälkeen jokailtaisiin toimenpiteisiin kuului ovipyyhkeen asentaminen. Myöhemmin opimme pitämään myös ovet visusti suljettuna, sillä toinen kahdeksanjalkainen ötökkä pyyhälsi juosten sisäänb oven ollessa hetken tuuletusta varten auki.

Aamiainen syötiin lodgen omassa ravintolassa, joka oli hiukan syrjässä ylempänä rinteessä. Asiakkaita ei meidän lisäksi tainut olla kuin yhdessä mökissä, joten aamulla ei tungosta ollut. Todella maukkaan aamiaisen jälkeen pakattuamme tavaramme kasaan ihmettelimme puutarhan kymmeniä erilaisia hedelmäkasveja. Kypsiä eivät olleet oikein mitkään muut kuin sitruskasvit, joita sitten maistelimme.

Jan heitti meidät aamupäivällä pick-upillaan San Isidroon rannikolle menevien bussien asemalle. Uskomatonta että näin pienessä kaupungissa (ehkä 40000 asukasta) oli ainakin 3 erillistä bussiasemaa!

Olimme päättäneet aloittaa biitsiosuuden Uvitan pienessä kylässä Tyynenmeren rannalla. Linja-auto mutkitteli aluksi rannikkovuoristoa ylös ja sitten alas. Pikkuhiljaa taivaanrannassa alkoi pilkistää turkoosinläiskikäs meri, jota oli vaikea erottaa taivaasta, sillä horisontti oli jälleen kerran jossain udun takana. Kiemurtelimme välillä viidakossa ja välillä viljellyillä rinteillä kylästä kylään. Lähestyttäessä rannikkoa ilma alkoi käydä todella kuumaksi. Yllättäen olimmekin rannalla Dominicalissa. Suurin osa matkustajista jäi sinne, mutta me jatkoimme matkaa. Ikkunassa vilahteli välillä aivan uskomattoman upeat palmujen reunustamat autiot hiekkarannat, jolle kimalteleva meri kuohui aalto toisensa jälkeen.

Uvita oli bussin päätepysäkki. Kylässä näytti olevan vain yksi pölyinen tie, jonka varressa oli muutama baari sekä soda. Cabinas-kylttejä oli vähän siellä sun täällä. Hypättyämme kyydistä pois olimme kaiketi sen verran eksyneen näköisiä, että bussikuski tiedusteli oliko meillä hotellia. Vastattuamme epäröivästi "no" kaveri alkoi hokemaan "Yo tengo cabinas, yo tengo cabinas". Espanjan olla-verbit olivat vielä sen verran hakusessa, että tajusimme vasta hetken päästä, että bussikuski harjoitti sivubisneksenä mökkien vuokrausta. Parin sekunnin harkinnan jälkeen hyppäsimme takaisin bussiin ja saimme kyydin kuskin kotiin.

Las Gemelasin kolme koristeellisesti maalattua mökkiä olivat pihan perällä. Mökit olivat sisältä siistejä ja kun hintakin oli vain 5000 colonia (17 euroa) yöltä päätimme jäädä yöksi sinne.

Uvita sijaitsee niemellä, jonka molemmin puolin on silmänkantamattomiin jatkuvat hiekkarannat palmuineen. Aamupäivällä kävellessämme rannalla olimme käytännössä ainoat ihmiset koko rannalla. Aurinko paistoi kuumasti, lämpöä oli 36 - 37 °C, meri pauhasi mahtavien aaltojen vyöryessä rantaan ja palmut huojuivat tuulessa. Paikka oli kuin suoraan elokuvasta.

Emme tehneet koko päivänä mitään muuta kuin ihmettelimme maisemia. Illalla palatessamme takaisin rannalle ihastelemaan auringonlaskua olikin nousuvesi ja päivällä näkemämme valtava hiekkaranta oli kokonaan veden peitossa. Aurinko molskahti mereen vauhdilla ja taivas värjäytyi oranssin ja punaisen eri sävyillä. Tuntui kuin puolet kylästä olisi kokoontunut ihailemaan auringonlaskua, sillä rannalla oli enemmän ihmisiä kuin kumpanakaan päivänä muuten. Hämäräaika oli lyhyt, joten jo puolen tunnin kuluttua vallitsi yön pimeys.