5. Matkapäivä, La Fortunasta takaisin San Joseen, 12.2.

Nousimme ylös sängystä joskus kuuden aikaan. Aamutoimien jälkeen siirryimme naapurissa olevaan sodaan nauttimaan huoneen hintaan kuuluvan aamiaisen. Vaihtoehtoina oli amerikkalainen, mannermainen sekä tyypillinen costaricalainen aamupala. Anne taisi olla jo sen verran kypsynyt riisi-papu vaihtoehtoon, että ei valinnut paikallista, kun Harri sen sijaan pysytteli papulinjalla. Olihan se outoa syödä papuja ja riisiä ensimmäiseksi aamulla, vaikka siihen alkoikin pikkuhiljaa jo tottua.

Olimme päättäneet mennä toista reittiä takaisin San Joseen kuin mitä tulimme paria päivää aiemmin. Hyppäsimme siten San Ramoniin menevään aamubussiin kello 9. Bussi ajoi mutkaista tietä vuoriston rinteillä. Kyseessä oli todellinen paikallisbussi, joka kiersi syrjäkylien kautta vieden ja tuoden mukanaan mm. koulupukuisia lapsia sekä muita tavallisia costaricalaisia. Eräässä kylässä bussi pysähti muutamaksi minuutiksi kun kuljettaja kävi pistäytymässä kotonaan.

Tunnelma bussissa oli rento ja maisemat komeita, joten nähtävää riitti. Tie mutkitteli läpi rehevien pilvimetsien ja välistä viljelysten keskellä. Nousimme jyrkillä rinteillä lopulta pilvien sekaan ja kaikki peittyi usvaan joksikin aikaa. Bussi hiljensi vauhtia, sillä näkyvyyttä oli tuskin 20 metriä. Kun lähdimme laskeutumaan kohti San Ramonia pilvet jäivät taakse ja kuuma auringonpaiste toi takaisin mieleen niin tutuksi tulleen vesipullon.

San Ramonissa vaihdoimme bussia lennosta ja matka jatkui pitkin Interamericana-valtatietä San Joseen. Perillä San Josessa menimme taksilla keskustaan, jossa kävimme ICT:n turisti-infossa. Palvelu siellä oli töykeätä, sillä ennenkuin oikeastaan kerkisimme sanoa sanaakaan meille ojennettiin käteen pitkänmatkan linja-autojen aikataulut ja Costa Rican kartta. Pian huomasimmekin olevamme ulko-ovella. Kävelimme ihmetellen hotellille.

Iltapäivän aikana valmistelimme matkamme jatkoa. Tarkoituksena oli seuravaksi tehdä reissun fyysinen osuus eli vaellella maan korkeimman vuoren Chirripón liepeillä. Soitimme San Isidron lähellä sijaitsevaan Talari lodgeen, jonka Hollantilainen omistaja Jan osoittautui erittäin avuliaaksi. Emme olleet onnistuneet varaamaan etukäteen netin kautta lupaa nousta Chirripólle, mutta Jan lupasi selvitellä mahdollisuutta. Sovimme tulevamme seuraavana päivänä paikan päälle, jolloin selviäisi myös matkan jatko tarkemmin.

Iltapäivällä yritimme etsiä San Josesta ulkoilmaharrastuksiin keskittynyttä kauppaa, sillä tarvitsimme trangiaamme varten polttoainetta. Vaellus ei tainnut kumminkaan olla Costa Ricassa mikään iso juttu, sillä ainoa löytämämme liike oli keskittynyt pääasiassa aseisiin.