Etusivu > Mitä > Reissusivut >
Costa Rica 2002 > Matkakertomus > |1.päivä|2.päivä|
Herääminen aamulla 4.30. Ulkona oli pimeää ja kylmää. Edellinen ilta oli venynyt pitkäksi pakkauksen osoittauduttua yllättävän tuskalliseksi. Väsytti, mutta ei haitannut, sillä tietoisuus edessä olevasta pitkästä lomasta helpotti. Viiden aikaan Harrin veli Sami tuli hakemaan meitä ja heitti lentokentälle. Lentokentällä otettiin kuvat lähtijöistä ja siirryttiin tullin toiselle puolelle. Matkatavarat tsekattiin suoraan Costa Ricaan San Joseen, joten niistä ei pitänyt periaatteessa välittää ennenkuin vasta perillä - tai niin me ainakin luulimme vielä tässä vaiheessa. Koneeseen pääsimme hyvissä ajoin. Aurinko oli jo noussut koneen noustessa ilmaan ajallaan 7.15. Matka oli alkanut!
Koneessa vieressämme istui Lahdesta kotoisin oleva tyttö, joka oli matkalla Dominikaaniseen tasavaltaan puoleksi vuodeksi. Matkan ensimmäinen lento sujui leppoisissa merkeissä jutustellen. Hyvästit tytölle heitimme Amsterdamin lentokentällä käveltyämme yhtämatkaa odottamaan jatkolentojamme, jotka lähtivät viereisiltä porteilta.
Suuntana oli Schipholin kenttä Hollannissa. Matka sujui pilvisissä merkeissä eli maisemia ei juurikaan nähnyt ennen kuin aivan lopussa, jolloin riitti ihmettelemistä Alankomaiden kanavien määrässä. Itse Amsterdamia emme nähneet, mutta jo maaseudun pellotkin tuntuivat olevan vesiteiden ympäröimiä. Muuten maisemat olivat tylsää ruskean ja vihreän sekoitusta sumulla himmennettynä. Amsterdamiin saavuimme ajoissa, mikä olikin hyvä asia, sillä Martinairin lento MP645 lähti aivan toiselta laidalta Schipholin valtavaa terminaalia. Itse tulimme terminaalin D osaan ja jatkoyhteys lähti toiselta reunalta portilta G6. Matkalla piti ensin poistua Schengen-alueen tullin läpi ja vielä toisen kerran tullin läpi.
Konetta odotellessa yritimme ostaa juoma-automaatista suomalaisilla eurokolikoilla vettä. Kolikot kyllä kelpasivat, mutta juomaa ei tullut. Vika saattoi olla kyllä käyttäjässäkin, mutta puolustukseksi täytyy todeta laitteen käyttöliittymän olleen kohtuullisen sekava. Koneeseen noustiin siten kuivin suin. Lippujen tarkastuksen jälkeen meidät otettiin sivuun. Tavarat pengottiin ja kengät piti ottaa pois jalasta. Lentomme suuntasi ennen Costa Ricaa Floridaan, joten taisimme läpikäydä terroristipelon takia aikamoisen syynin. Asiaan saattoi vaikuttaa myös jaloissamme olleet muhkean kokoiset vaelluskengät, sillä hieman aiemmin joku oli yrittänyt räjäyttää kenkään piilottamansa pommin lentokoneessa. Koneeseen kumminkin päästiin.
Kone suuntasi Hollannista luoteeseen Britteinsaarten yli, Islannin ja Grönlannin eteläpuolitse Kanadaan Labradorin niemimaalle. Maisemia alkoi pilvien lomasta näkyä vasta Kanadassa, jossa näkyi lumen ja jään peittämää tundraa. Pikkuhiljaa myös tummanvihreitä metsiä alkoi vilahdella ja lopulta olimmekin Saint Lawrensin lahden yläpuolella, jonka jälkeen seudut vaikuttivat asutuilta. Maa oli lumen peittämää. Appalakit näkyivät ensin alapuolella ja myöhemmin ne siintivät idässä. Lumiraja saavutettiin jossain New Yorkin eteläpuolella. Tämän jälkeen maisemat olivat yksitoikkoisen ruskeita johon Cheasespeakin lahti Washington DC:n tienoilla toi vaihtelua. Tämän jälkeen kone lensi Atlantin päällä ja palasimme mantereelle Floridassa. Lentokentälle laskeutuessa näkyi valtavia moottoriteitä ja silmänkantamattomiin jatkuvia omakotitaloalueita. Olimme Amerikassa! Kumpikin ensimmäistä kertaa elämässään.
USA:n viranomaiset olivat suuressa viisaudessaan terroristien pelossa päättäneet, että kaikkien matkustajien piti poistua lentokoneesta,kulkea kahdesti tullin läpi ja palata koneeseen, vaikka suurelle osalle matkustajista kyseessä oli välilasku. Lisäksi lentokoneesta purettiin kaikki matkalaukut, ja ne piti kantaa tullien läpi. Lisäksi oli täytettävä maahantulopaperit, joihin piti vakuuttaa, ettei ole kommunisti, sairas tai sekopää etc. Eniten asiassa taisi harmittaa kuitenkin pitkät jonotukset sekä se hirveä sählinki, mikä Miamin lentokentällä oli. Jotenkin jäi päällimmäiseksi mieleen lentoasemalla vallinnut jonkinlainen paniikkitunnelma. Lentokentällä selvisi myös, että samassa koneessa Costa Ricaan oli matkalla lisäksemme ainakin yksi suomalainen. Tytön laukku oli levinnyt matkalla, joten mukaan ottamamme ilmastointiteippirulla pieneni hiukan.
Matkaa jatkettiin muutama tunti laskeutumisen jälkeen. Osa matkustajista oli jäänyt Floridaan, joten saimme ensikosketuksen latinoihin, joilla vapaaksi jääneet paikat täyttyivät. Viereeni istui keski-ikäinen mies, jonka taskut tuntuivat pursuavan dollareita ja kännykkäpuhelu jatkui nousun ajan. Eivät taida olla kännykät Amerikassa yhtä vaarallisia kuin Suomessa?
Maisemia ei taaskaan juuri näkynyt pilvien takaa ja toisaalta aurinkokin laski ennen meitä. Oli siis jo pilkkosen pimeää, kun laskeuduimme Juan Santamarian lentokentälle. Lähestyttäessä alla näkyi vain valtava Costa Rican keskuslaakson valomeri, joka oli komea näky. Kone laskeutui lähes ajoissa seitsemän aikaan, vaikka Floridassa olimme kuluttaneet aikaa yllinkyllin.
Lentoasema oli hiukan nuhruinen ja vanhan oloinen - kuin 70 luvulta karannut rumine värineen ja muovilattioineen sekä -seinineen. Tulli oli nopeasti ohitettu. Passit tarkastettiin, minkä jälkeen oltiin virallisesti Costa Ricassa. Ilma oli trooppisen tuntuista eli lämmintä ja kosteaa. Tulliselvityksestä käveltiin suoraan ulos. Ulkona odotti ihmismeri hirveän mekkalan saattelemana. Erinäisten turisti- ym. ryhmien vastaanottajat odottivat plakaatteineen ja loput olivat kurkkusuorana huutavia taksikuskeja. Bongasimme yhden taksikuskin tai oikeastaan hän taisi bongata meidät. Tavarat siirrettiin pakettiautoon, jonne tuli meidän lisäksi toinen pariskunta. Saksalaispariskunta vietiin ensin läheiseen Alajuelan kapunkiin ja meidät seuraavaksi etukäteen varaamaamme hotelliin San Josessa.
Matkalla moottoritien varrella oli ensin palokunta ruohikkopaloa sammuttamassa ja vähän myöhemmin kolari. Saavuimme hotelliin joskus yhdeksän ja kymmennen välillä. Matka taksilla maksoi 12 $, mutta koska taksilla ei muka ollut vaihtorahaa kuin yksi dollari, enkä tajunnut pyytää vaihtorahaa coloneina, kustannus oli 14 $. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun meitä huijattiin tai yritettiin huijata (minkä me huomasimme ;-)) Costa Ricassa.
Costa Ricassa oli perjantai-ilta. Vuorokausi ei siis ollut vaihtunut matkamme aikana, vaikka olimme olleet matkalla jo yli 20 h. Rättiväsyneet matkaajat olivat varsin pian sängyssä lakanoiden alla.
Costa Rica 2002 > Matkakertomus > |1.päivä|2.päivä|
Etusivu > Mitä > Reissusivut >
www.edu.lahti.fi/~hkallioi/vaellus/costarica2002/01_paiva.html