Musiikkiluokat
Lotilan alakouluun perustetaan joka lukuvuosi kaksi uutta 3. luokka-asteen
musiikkiluokkaa. Pyrkimään voivat tulla kaikki lahtelaiset toisluokkalaiset
lapset. Musiikkiluokille haluavat testataan Lotilan koululla tammikuun
alussa ja oppilaat valitaan musikaalisuustestin perusteella. Musiikkitestin
tarkoituksena on mitata oppilaan sävelkorvaa, rytmitajua, melodiatajua
sekä yleistä musikaalisuutta. Hakulomakkeen saat tästä.
Lotilan musiikinopetus perustuu suomalaiseen sovellukseen Kodály- metodiikasta,
jossa korva koulutetaan kuulemaan sisäisesti äänten välisiä suhteita.
Laulut opitaan aluksi korvakuulolta, myöhemmin solmisoiden. Tavoitteena
on oppia laulamaan suoraan nuoteista lukien. Lotilan musiikkikasvatus perustuu
moniääniseen kuorolauluun, jossa on saavutettu sekä kansallisesti
että kansainvälisesti tunnustettuja tuloksia.
Lotilassa toimii tällä hetkellä useita luokkakuoroja sekä edustuskuoro Laulupuu. Jokainen kuoro esiintyy vuosittain yksin ja yhdessä muiden kuorojen kanssa. Kuorokasvatus opettaa lasta keskittymään, kuuntelemaan sekä nauttimaan moniäänisestä ja monipuolisesta kuoro-ohjelmistosta lastenlauluista vaativiin klassisiin kuoroteoksiin.
Lahden musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro
Lahden musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro on perustettu vuonna 1977
esittämään vaativaa ja kansainvälistä lapsikuoromusiikkia
niin koti- kuin
ulkomaillakin. Kuoron laulajat ovat iältään 10-17 -vuotiaita ja
opiskelevat
lähes poikkeuksetta myös jotain instrumenttia. Kuoron laulajat ovat
Lotilan
alaluokkien, Tiirismaan yläluokkien tai Tiirismaan lukion oppilaita joitain
ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita lukuunottamatta. Kuoro edustaa näin
kaikkia kouluasteita.
Kuoro on vieraillut useissa maissa konsertti- ja kilpailumatkoillaan. Keväällä
2003 Laulupuu-kuoro toi korkeimman, kultaisen diplomin Budapestin
kansainvälisestä kuorokilpailusta. Se on edustanut maatamme myös
mm.
Musiikkikasvattajien Kansainvälisessä Konferenssissa (ISME) Kanadassa.
Kuoron 30-vuotisjuhlavuoden etappeja ovat mm. vierailu Radion Sinfoniaorkesterin
solistina, Suomen kantaesitys-konsertti Igor Rogaljovin teoksesta alttoviululle,
sinfoniaorkesterille ja lapsikuorolle sekä perinteiset
joulukonsertit Sinfonia Lahden kanssa. Suomen 90-vuotisjuhlien yhteydessä 2007
kuoro pyydettiin esittämään Jukka Kuoppamäen kanssa hänen
laulunsa Sininen ja valkoinen, joka välitettiin Yleisradion suorassa tv-lähetyksessä koko
maahan.
Kuoroa johtaa Lotilan koulun musiikkiluokanopettaja Terhi Hildén-Salo,
joka
toimii myös Lahden Kamarikuoron taiteellisena johtajana.
