

Koulussamme opiskelee 1-6 -luokkien oppilaita sekä yleisopetuksessa että luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. Toteutamme yleisopetuksen ja erityisopetuksen välillä mm. integraatioyhteistyötä.
Koulumme sijaitsee Lahden läntisellä alueella Tapanilan ulkoilumaastojen ja Vesijärven välittömässä läheisyydessä. Ympäröivä luonto tarjoaakin meille hyvät puitteet monipuoliselle liikkumiselle ja sen tutkimiselle.
Jalkarannan koulu on perustettu vuonna 1912. Nykyinen koulurakennus on vuodelta 1975.
Koulumme arvopohja perustuu kulttuuri-identiteetin vaalimiseen, joka näkyy perinteisinä juhlina ja erilaisina teemapäivinä. Osana jokapäiväistä kasvatusta ja opetusta on läsnä kestävän kehityksen, luonnon ja monikulttuurisuuden säilyttäminen. Korostamme myös oikeudenmukaisuuta ja tasa-arvoa.